
Minä olen...
1974 syntynyt Potoskavaaran alkuasukas. Kotitilalla kasvanut yksilö, joka ei ole kotoaan opiskeluita lukuunottamatta kauas lentänyt.
Opinnot on käyty Kiteellä lukiossa ja Puhoksessa maatalousoppilaitoksessa sekä Tampereella (urheilu)hierojanammattitutkinto tuli suoritettua agrologi opintojen jälkeen.
Täydennysopintoja on tehty maataloudenpuolelta luomutuotannossa, kotieläinjalostamisessa sekä johtamisessa.
Olen suorittanut MIND COACH® stressinhallinnanvalmentajan koulutuksen 2019 sekä psyykkisenvalmentajan koulutuksen 2020.
Olen ollut kotitalla vuodesta 2001 lähtien.
Kasvatan omalla nimellä yhdessä Farmirekku-nimikkeen alla työlinjaisia bordercollieita.
Ensimmäinen paimenkoira tuli taloon 2001, Winston, josta kaikki lähti. Kiinnostus koirien käyttöön ja kouluttamiseen, kilpailemiseen, kasvattamiseen jne.
Tilallamme kasvatetaan Charole-emolehmä karjaa sekä gotlanninturkislampaita luomuna. Koiria käytetään niin paljon kuin mahdollista. Eläinten laidunsiirrot ja tehokas laidunnus perustuu pitkälle hyvin suunniteltuun viljelykiertoon sekä isolta osin siihen kuinka laidunsiirrot ovat mahdollisia koirien avustuksella.
Tilalle on tullut "paluumuuttajina" kaksi suomenhevosta, joista toinen toimii karjatöissä laidunkaudella yhdessä paimenkoirien kanssa.
Hevostaitoja olen opiskellut Downunder Horsemanship THE METHOD® kautta, ja saanut hyviä tuloksia hevosten arkikäsittelyyn ja maastakäsinkouluttamiseen.
Kilpaileminen
Olen SPKY:n maajoukkueessa ollut mukana PM, EM sekä MM-kilpailuissa koirilla Lekebergas Sipri, Pomo ja Heili.PM-joukkueessa Nick koiralla. Olen jonkin verran kilpailuviettinen, johtuen vahvasta raviurheilutaustasta, ja harjoittelulla onkin aina oltava jokin tavoite. Pidän tunnelmasta ja itsensä haastamisesta.
Minna Eronen
